Neljän munan sokerikakku paistettuna 6 munan kakun vuoassa ja kostutus päärynämehulla, täytteenä omenahillo ja vaniljakastikejauheella ja vaniljasokerilla maustettu Vispi Creme.

Pinnalla värjättyä marmeladia vajaan ½ sentin kerros, jonka tein silikonisen kakkuvuoan pohjalle kaatelemalla eri värisiä marmeladimassoja sekaisin.

Marmeladi

10g agar-agaria

5 dl vettä

1 dl sokeria

1,5 dl vahvaa päärynämehu tiivistettä

Laita agar-agar kattilaan ja lisää vesi ja sokeri. Keitä seosta miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia. Varo polttamasta pohjaan. Ota kattila liedeltä ja lisää mehu joukkoon. Ota sopiva määrä seosta erilliseen astiaan värjättäväksi ja kaada vuokaan. Käytin metallisia desi- ja alkoholimittoja ja Wiltonin pastavärejä värjäyksessä. Mittailin ensin vuokiin vettä marmeladimassaa keitellessä, jotta tiesin millaisia määriä mitäkin väriä haluan ja miten paksu kerros vuoan pohjalle mistäkin määrästä tulee. Marmeladi sai jähmettyä vuoassaan seuraavaan päivään ja kaadoin sen kakun pinnalle suoraan silikonivuoan pohjalta kääntämällä reunat ympäri, jotta osuminen kakun pinnalle oikeaan kohtaan hiukan helpotti ;) Pursotukset Vispi Cremellä ja lehtityllalla.